Neurosonic-hoito
Palautumista ja hyvinvointia Neurosonicilla!
Unen laadun parantaminen
Neurosonic vaikuttaa kehon kautta rauhoittavasti autonomiseen hermostoon ja mieleen. Stressihormonien tuotanto vähenee, jolloin uneen liittyvät mekanismit palautuvat. Ihminen rauhoittuu ja nukahtaminen helpottuu. Yölliset heräämiset vähenevät ja unesta tulee laadukkaampaa sekä palauttavampaa. Syvän unen jaksot ja REM-uni lisääntyvätNeurosonic lisää palautteen mukaan suurimmalla osalla syvän unen jaksoja sekä REM-unta. Useat alkavat nähdä enemmän unia. Noin 80% Neurosonicia käyttävistä hyötyy merkittävästi jo 1–5 kerralla ja saa apua unihäiriöihin.
Stressin ja kivun lievitys
Teknologiamme vaikuttaa voimakkaasti autonomiseen hermostoon, mikä auttaa kehoa parantamaan itsensä. Hermoverkosto rauhoittuu, nestekierto paranee ja kipu lievittyy. Ihminen rentoutuu ja unen mekanismit palautuvat, jolloin moni muukin asia kehossa ja mielessä korjaantuu. Jotta kehollisesta stressistä pääsisi eroon, elimistössä olevaan epätasapainoon on vaikutettava fysiologisesti. Ajattelun avulla vaikuttaminen on paljon hitaampi prosessi, mikä johtuu aivojemme rakenteista, ensisijaisesti limbisen järjestelmän ja aivokuoren sekä aivojen etulohkojen välisistä yhteyksistä. Kun keho saadaan rauhoittumaan ulkoisen stimulaation avulla, ajattelun muutos stressitekijöiden suhteen on huomattavasti helpompaa. Neurosonic vaikuttaa tasapainottavasti suoraan autonomiseen hermostoon, erityisesti sympaattiseen toimintaan. Välittäjäainetoiminnassa tapahtuu positiivisia muutoksia ja hälytystilassa olevat hermoradat rauhoittuvat. Stressaantunut ihminen pystyy nukahtamaan helpommin ja yölliset, valvomista aiheuttavat heräämiset vähenevät tai loppuvat kokonaan.
Palautuminen
Palautuminen on sekä fyysistä että henkistä. Värähtely nopeuttaa tutkitusti palautumista. Sykevariaatio kasvaa, joka on selkeä merkki kehollisen palautumisen edistymisestä. Henkinen tai fyysinen ylivire, ylikunto ja palautumisen ongelmat tuntuvat kehossa väsymyksenä, kipuina, fyysisenä ja henkisenä rasituksena, ahdistuneisuutena, lihasjännityksinä, levottomuutena ja mahdollisesti ajatusten virtana, jota on vaikea katkaista.
Ylivire ja palautumisen ongelmat ovat aina merkki kehollisesta stressitilasta ja autonomisen hermoston häiriöstä ja yleisesti siihen liittyy jonkinasteinen nukahtamisen ja unessa pysymisen häiriö.Liiallinen fyysinen harjoittelu ja suhteessa vähäinen lepo tai pelkästään henkisesti raskas työ voivat aiheuttaa hermostollisen yliaktiivisuuden. Tämä kierre tulisi katkaista mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, sillä pitkittyessään nämä oireet vaativat myös pidemmän toipumisajan.Neurosonic rentouttaa ja palauttaa elimistön tehokkaasti. Palautumista tehostava hermostollinen vaikutus perustuu autonomisen hermoston toiminnan tasapainottumiseen. Samalla lihasten verenkierto ja aineenvaihdunta palautuvat ennalleen nopeammin.

Miten neurosonic vaikuttaa?
Vaikutukset perustuvat luonnollisiin mekanismeihin. Neurosonicin sisäänrakennetut värähtelijäelementit lähettävät kehoon erittäin matalataajuista (20-100 Hz) värähtelyä. Luonnollisena mekanismina värähtely vaikuttaa kehon kautta rauhoittavasti autonomiseen hermostoon ja mieleen.
Hinnasto
Rentoudu, aktivoidu ja palaudu
10-25 min hoidot
10-25 min hoidot
1 kerta 35€
5 kertaa 140€
10 kertaa 315€
37-41 min hoito
1 kerta 40€
5 kertaa 160€
10 kertaa 360€
5 kertaa 140€
10 kertaa 315€
37-41 min hoito
1 kerta 40€
5 kertaa 160€
10 kertaa 360€
Ohjelmien kuvaukset
10 minuutin rentouttava ohjelma
Ohjelma lievittää lihasjännityksiä, päänsärkyjä sekä lihassärkyä. Soveltuu hyvin keskellä päivää käytettäväksi virkistävän vaikutuksen vuoksi. Neurologisissa oireissa ohjelman avulla voidaan lievittää spastisuutta tehokkaasti. Ohjelman voi ottaa kaksi kertaa peräkkäinkin esimerkiksi päänsäryn lievittämiseen.
12 minuutin aktivoiva ohjelma
Lyhyt rentoutus/hieronta vireystilan aktivoimiseen, aineenvaihdunnan buustiin, lihasjännityksen, päänsärkyyn ja kipujen lievitykseen. Sopii käytettäväksi aamulla tai päivällä aktivoivan akuutin vaikutuksen vuoksi. Olemme havainneet, että CFS-henkilöillä ohjelma auttaa vireystilaan ja unen laatuun. Ohjelma saattaa edistää unenlaatua myös terveillä henkilöillä.
20 minuutin rentouttava ohjelma
Käytä ohjelmaa erityisesti selän alueen lihaskipujen ja lihasjännityksen lievitykseen. Voidaan käyttää myös rentouttavana koko kehon ohjelmana, joka lievittää stressiä ja edistää unenlaatua. Erityisen hyvä ohjelma niska-hartiajännitykseen ja alaselän kipuihin.
24 minuutin aktivoiva ohjelma
Ohjelma on tarkoitettu koko kehon aktivointiin. Taajuudet ovat tässä ohjelmassa kaikkein korkeimmat, joten älä käytä sitä hoitojen alkuvaiheessa, jos on unihäiriöitä, kehollista stressiä tai ahdistusta, migreeniä, epilepsiaa tai muulla tavoin herkkyyttä värähtelystimulaatiolle. Sopii aktiiviliikkujalle lihasten lämmittelyyn ja esimerkiksi neurologiseen kuntoutukseen aktivoimaan lihasten toimintaa. Erittäin aktivoiva!
25 minuutin rentouttava ohjelma
Ohjelma sisältää erittäin rauhoittavia jaksoja. Käytä tätä ohjelmaa aloittaessasi laitteen käytön ja aina kun on unihäiriöitä, sillä ohjelma on suunniteltu erityisesti unihäiriöiden ja stressin oireiden lievitykseen. Voit käyttää myös lihasten rentouttamiseen.
37 minuutin palauttava ohjelma
Ohjelma on tarkoitettu fyysisen ja psyykkisen palautumisen edistämiseen. Lisää voimakkaasti verenkiertoa ja nestekiertoa ja rentouttaa samalla lihaksia. Hyvä ohjelma mm. kivun ja turvotuksen sekä huonon verenkierron hoitoon. Ohjelma soveltuu erityisen hyvin fibromyalgiaan, turvotuksiin tai DOMS-oireisiin. Myös II-tyypin diabeetikot saattavat hyötyä ohjelmasta. Edistää myös unen laatua.
39 minuutin rentouttava ohjelma
Ohjelma sisältää rauhoittavia/rentouttavia jaksoja sekä yhden hierovan jakson. Vaikutukset ovat samantyyppiset kuin 25 minuutin rentoutusohjelmalla, mutta aktivoi enemmän aineenvaihduntaa. Erittäin rentouttava ja soveltuu myös unihäiriöiden lievittämiseen sekä lihasten rentoutukseen.
41 minuutin palauttava ohjelma
Käytä ohjelmaa palautumiseen ja unen laadun edistämiseen esimerkiksi urheilun jälkeen myöhempään illalla. Hyvä yhdistelmäohjelma myös unihäiriöiden, lihasjännityksen, päänsäryn, kipujen, turvotuksen ja huonon ääreisverenkierron hoitoon.